H Y V I N V O I N T I- & Y R I T T Ä J Ä T A R I N A N I
Lapsuudenkodissani näin yrittäjyyden, johon kuului kaksi kertaa puhjennut vatsahaava ja paljon kotoa poissa oleva yrittäjäisä. Uskoin, että sellaista se yrittäminen nyt vain on. Siitäkin huolimatta olen aina kokenut suunnatonta vetoa yrittäjyyteen. Ehkä olen tiedostamattani tiennyt, että voin muuttaa tuon uskomuksen yrittäjyydestä, joka minuun oli lapsuusaikoinani iskostettu. Yrittäjyyteni alkutaival perheyrityksessämme ei ollut helppo.
Maalaamani kultareunat yrittäjyyden reunoilta karisivat nopeasti. Oli aika, että valvoin yöni miettien ostoreskontran ja myyntireskontran välistä epäsuhtaa ja sitä, mistä saan palkat työntekijöillemme. Oli aika, että yrittäjyys oli tulipalojen sammuttelua. Liki miljoonan euron perustamislainat lyhennyksineen hengittivät niskaani.
Oli aika, että yrittäjyys ei enää tuntunut mukavalta. Kehoni reagoi tähän migreenillä, olkapää- ja selkäsäryllä.
Olin vähällä luovuttaa.
Kunnes kysyin itseltäni, että mikä oli se juttu, minkä takia alunperin lähdin yrittäjäksi. Ja toisaalta, halusinko lapseni näkevän samanlaisen mallin yrittäjyyteen kuin mitä itse aikoinaan näin?
Vai voisinko kenties yrittää muuttaa keskustelua yrittäjyyden haastavuudesta ja hyvinvointia kuormittavasta luonteesta enemmänkin siihen, kuinka yrittäjyys parhaimmillaan on hyvinvointia tukeva elämäntapa? Ja tehdä vielä tämän oman esimerkkini kautta.
Vaikka yritystoiminta alkoi rullata, sisäinen kiire ei ollut kadonnut minnekään. Mielessäni pyörivät jatkuvasti asiat, jotka pitäisi hoitaa, ja tunsin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Hermostoni oli ylivirittynyt ja kehoni viestitti tilanteesta väsymyksen, kivun ja migreenin kautta.
Ratkaiseva hetki oli, kun ymmärsin, ettei ongelma ollut vain ulkoisissa tekijöissä, vaan siinä, miten itse suhtauduin kiireeseen.
Aloin opiskella stressin ja palautumisen mekanismeja ja ymmärsin, että kiireen kierteestä voi päästä vapaaksi – mutta vain tietoisilla valinnoilla.
Tein muutoksia sekä ajattelutapaani että arkeeni. Aloin käyttää aikaa rauhoittumiseen, kuten hengitysharjoituksiin ja palautumista tukeviin rutiineihin. Opin sanoittamaan ja asettamaan rajoja niin itselleni kuin muille.
Suurimmat muutokset tapahtuivat kuitenkin omassa mielessäni. vapauduin jatkuvasta suorittamisen tarpeesta ja aloin rakentaa elämää, joka tukee hyvinvointiani, ei kuormita sitä.
Vaikka ura perheyrityksessä on ollut osa unelmaani, niin neljä vuotta sitten päätin lähteä kulkea kohti toista uraunelmaani. Silloin en osannut eritellä tuota unelmaani sen tarkemmin. Tiesin, että se liittyy jotenkin siihen, että saan auttaa naisia voimaan paremmin. Näkemään elämän tarjoamat mahdollisuudet ja innostamaan realistisen positiivisella tavalla ihmisiä kohti omia unelmiaan.
Vajaan neljän vuoden ajan investoin itseeni ja opiskelin positiivista psykologiaa ja holistista hyvinvointicoachausta. Sain työkalupakin täynnä työkaluja, joilla toteuttaa yrittäjäunelmiani.
Matkani on opettanut minulle, että kiireen kierteestä vapautuminen ei ole vain tie parempaan jaksamiseen, vaan avain aidosti tasapainoiseen ja merkitykselliseen elämään. Kun löydämme yhteyden itseemme ja vahvistamme omaa hyvinvointiamme, voimme vaikuttaa positiivisesti niin omaan elämäämme kuin ympärillämme oleviin ihmisiin. Nyt haluan auttaa muita löytämään tämän vapauden ja voiman.
Tänä päivänä saan coachata ja mentoroida työkseni kokonaisvaltaisen kiireen kierteessä olevia hyppäämään pois kiireen oravanpyörästä ja nauttimaan elämästä elinvoimaisena oman minän ja hyvinvoinnin johtamisesta käsin.

KUKA MINÄ OLEN?
-
Olen 49-vuotias elämää rakastava äiti kahdelle upealle nuorelle naiselle, vaimo, sisko, ystävä ja intohimoinen yrittäjä.
-
Innostaja, introverttiydestä toisinaan pitävä extrovertti. Pilateksesta ja joogasta nauttiva juoksija.
-
Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin hurahtanut kauppatieteiden maisteri & coach, jolla on vankka kokemus yritysmaailman johtotehtävistä, yrittäjyydestä ja (työ)hyvinvoinnin parista.
Toimin reilun 20 vuoden ajan perheyrityksemme johtotehtävissä, joista vuosina 2021-2023 toimitusjohtajana, vieden valmentavalla otteella ratkaisukeskeisesti ja ihmislähtöisesti yritystämme läpi haastavien aikojen.
Elokuussa 2023 oli aika toteuttaa yksi suuri tavoitteeni ja hypätä täysin coachingyrittäjyyden vietäväksi.
Toimin edelleen perheyrityksemme hallituksen puheenjohtajana ja osa-aikaisena controllerina ja tuon elämäntyön lisäksi rakennan pala palalta toista elämäntyötäni eli coachingbisnestäni.
Olen toiminut coachina tammikuusta 2021 toiminimiyritykseni puolesta. Lisäksi toimin Yrittäjien Mentorisi.fi -palvelun kautta mentorina. Toimin myös Health Coach Academylla kouluttajana.
Olisi ilo jutella kanssasi siitä, miten voisin olla avuksi kokonaisvaltaisen kiireen kierteestä vapautumisessa ja tasapainon, ilon ja nautinnon löytämisessä sen tilalle.
Ystävällisesti,
Maria Nurmi
maria(at)marianurmi.com
p. 050-3132313